Testissä raakakakun valmistuspaketti – miten homma sujuu aloittelijalta?

raakakakku

Tämän helpommaksi ei raakakakun valmistaminen voi mennä! Enkä sano tätä sen varjolla, että olen tottunut raakakakkuja tekemään, vaan katsottuani vierestä, kun vasta-alkaja tekee ensimmäisen raakakakkunsa käden käänteessä.

Nyt on nimittäin niin, että pienokaisemme saapui maailmaan kaksi viikkoa sitten, minkä jälkeen keittiössä hääräily ei ole luonnollisestikaan entiseen tapaan onnistunut etenkään juuri nyt, kun vauvalla on tiheän imemisen kausi meneillään.

Onneksi mieheni auttaa mielellään, eikä hän terveellisistä herkuista pitävänä vastustellut lainkaan, kun pyysin häntä valmistamaan raakakakun Foodinin raakakakun valmistuspaketin* avulla.

Minulle asetelma oli mitä mielenkiintoisin, sillä pääsin näkemään, onko raakakakun valmistaminen paketin avulla todellakin niin helppoa ja hauskaa kuin paketti antaa ymmärtää.

raakakakun valmistuspaketti

Mistä Foodinin raakakakun valmistuspaketissa on siis kysymys?

Yksinkertaisuudessaan paketti sisältää yhteen kakkuun tarvittavat raaka-aineet sekä tarkat valmistusohjeet. Itseltä täytyy löytyä vain valmistusvälineet (sekoitin, kulhoja, nuolija ja vuoka). Minua ilahdutti, ettei kakkuun käytetä lisättyä sokeria tai eristettyä makeuttajaa, vaan makeus syntyy kokonaisista taateleista ja lucumajauheesta. Muut raaka-aineet ovat:

  • kookosmanna
  • cashewpähkinä
  • tiikeripähkinäjauho
  • raakakaakaojauhe
  • merisuoja
  • vaniljauutejauhe.

Vaniljaa lukuun ottamatta kaikki raaka-aineet ovat luomua. Oikeutettua sano siis, että kyseessä on todellinen hyvisherkku!

Miten vasta-alkajalta raakakakun valmistaminen sitten sujui?

Leipurin eli mieheni sanoin aluksi hieman jännitti, sillä kakku oli ajatuksena asettaa tarjolle vauvamme ristiäisiin. Tuomareina oli siis muitakin kuin vaativa vaimo ;) Pienen lisäpaineen toi myös aikarajoite, jonka annoin selvittääkseni, kuinka nopeasti raakakakun valmistaminen on aloittelijalta mahdollista.

Ohjeet luettuaan mieheni totesi onneksi optimistisesti, ettei hommassa varmaankaan voi epäonnistua. Eikä hän epäonnistunut. Valmistaminen sujui itsenäisesti ja oli vierestä katsojallekin mukavaa.

Aikaa valmistusprosessiin meni puoli tuntia, johon sisältyi myös kuvien ottaminen. Sitä ennen taatelit ja cashewpähkinät olivat likoomassa kaksi tuntia, sekä lopuksi kakku sai kiinteytyä pakastimessa noin tunnin. Vaikka valmista kakkua ei täten puolessa tunnissa pöytään saa, ei sen valmistamiseen tarvitse käyttää enempää aikaa.

Haastavin vaihe koko prosessissa taitaakin olla odottaa, että kakku on kiinteytynyt pakastimessa. Meidän alkuperäinen ajatus oli pakastaa kakku ristiäisiin saakka, ja testata samalla, saako kakusta pakastuksen jälkeen tarjoiltavaksi kelpaavaa. Nyt on kuitenkin hankittava uusi paketti ristiäisiä varten, sillä täytyihän minun maistaa mieheni tekelettä lopullisen arvion antamiseksi ja antaa itse leipurinkin nauttia luomuksestaan.

raakakakku

Miltä valmis kakku maistuu?

Jos kammoat terveelliseltä maistuvia raakakakkuja, kannattaa tätä pakettia kokeilla. Pohjan maku vivahtaa suklaaseen ja täyte on ihanan kinuskinen. Niin herkkua, että uskallamme tarjota tätä ristiäisissä mummoille ja kummeille ilman etukäteisvaroittelua terveysherkusta.

Itse olen iloinen, että voin jälleen kerran todeta, ettei makea herkku todellakaan kaipaa lisättyä sokeria (tai edes hunajaa!) – saatikka valkoisia jauhoja tai muita ravinneköyhiä raaka-aineita.

Vinkki:

Kakkua voi halutessaan maustaa oman maun mukaan. Itse taidan kokeilla ristiäiskakkuihin sitruunamehua. Joulun aikaan kakuista saisi täydelliset puolestaan piparkakkumausteella.

Myös koristeluun voit laittaa luovuttaasi peliin. Me laitoimme koristeeksi tuoreita mustikoita ja kookoslastuja. Seuraavalla kerralla voisin korvata ne esim. kaakaonibseillä ja mansikoilla.

Lopuksi kysyin vielä mieheltäni, kelle hän raakakakun valmistuspakettia ensisijaisesti suosittelisi?

“Miehille, jotka haluavat ilahduttaa vaimojaan, kiireisille leipureille ja niille, jotka ajattelevat raaka-leivonnan olevan vaikeaa ja/tai raakakakkujen olevan liian terveellisen makuisia.”

Itse totean, että paketti on täydellinen ratkaisu tilanteeseen, jossa itse ehdit tuskin muuta kuin imettämään ja imetyksen aiheuttama kaloreiden kulutus täytyy kuitata muullakin kuin viherpirtelöllä… ;)

helppo raakakakku

Näin kesän ollessa kauneimmillaan haluan antaa vielä vinkin piknikille:

Kun kakku on jähmettynyt pakastimessa noin tunnin, leikkaa se annospaloiksi. Jatka pakastamista kunnes kakku on kunnolla kohmeessa. Sen jälkeen pakkaa tarvittava määrä kakkupaloja eväsrasiaan ja suuntaa ulos herkuttelemaan. Kohmeiset kakkupalat kestävät kuljetuksen hyvin ja samalla ne saavt sulaa syömistä varten. 

Huom: Mikäli kuljetat kakkupaloja helteessä kauan, kannattaa niiden ensin antaa pakastua kunnolla.

*Tuote saatu blogin kautta

 

Herkullista sunnuntaita!

♥ Leeni

Tags:

Share Post

Samankaltaisia artikkeleita

Lataa maksuttomat
oppaat omaksesi!