Stressitesti: Mitkä stressitekijät heikentävät sinun hyvinvointiasi?

Stressi ei ole vain työpaineita ja kiirettä, vaan stressikuormasi voi kasvaa päivittäin myös sellaisilla tekijöillä, joita et välttämättä osaa luokitella stressaaviksi.

Elimistö on kuitenkin asiasta eri mieltä, ja ajan myötä sen voimavarat stressitekijöiden hallitsemiseksi hiipuvat. Vaikutukset voi tuntea ja nähdä sekä fyysisen terveyden että henkisen hyvinvoinnin heikentymisenä.

 

Onneksi stressikuormaa voi vähentää, mutta ensin on ymmärrettävä, mitkä tekijät stressiä kasvattavat! Testaa oheisella kysymyspatteristolla, kuinka monelle stressaavalle tekijälle altistut jatkuvasti. Samalla opit, kuinka monella eri ulottuvuudella stressi voi syntyä.*

Laske yksi piste jokaisesta väittämästä, joka kohdallasi pitää paikkansa ja summaa pisteet kunkin osion jälkeen yhteen.

 

Ravitsemuksellinen stressi

  1. Syön säännöllisesti einesruokia/teollisesti pitkälle käsiteltyä ruokaa.
  2. Juon säännöllisesti virvoitus- ja/tai energiajuomia.
  3. Syön pääosin ei-luomulaatuista/ei-lähiruokaa.
  4. Syön kasviksia vähemmän kuin puoli kiloa päivässä.
  5. Olen riippuvainen sokerista.
  6. Olen riippuvainen kofeiinista tai muista piristeistä.
  7. Ruokarytmini ei ole säännöllinen.
  8. Syön itseni usein ähkyyn.
  9. Painoni jojoilee.
  10. Saan säännöllisesti syömästäni ruoasta vatsa-/suolistovaivoja.
  11. Juon vähemmän kuin 1,5 litraa vettä päivässä.
  12. Käytän alkoholia usein/suuria määriä kerrallaan/humalahakuisesti.

 

Fyysinen stressi

  1. Liikun vähemmän kuin tunnin päivässä (hyötyliikunta lasketaan).
  2. Harrastan kuntoliikuntaa vain satunnaisesti tai en ollenkaan.
  3. Harrastan rasittavaa liikuntaa useita kertoja viikossa, vaikka vointini ei ole hyvä.
  4. Minulla on istumatyö ja myös vapaa-ajalla istun paljon.
  5. Tunnen jatkuvasti kolotusta ja/tai jäykkyyttä.
  6. Nukun jatkuvasti keskimäärin vähemmän kuin 8 tuntia yössä.
  7. Kärsin univaikeuksista (vaikea nukahtaa ja/tai heräilyä öisin).
  8. Koen olevani jatkuvasti väsynyt.

 

Psyykkinen stressi

  1. Päivittäin minua painaa jokin huoli.
  2. Elämässäni on useita kuormittavia ihmissuhteita.
  3. En ole tyytyväinen asuinpaikkaani.
  4. En ole tyytyväinen työhöni.
  5. Minulla ei ole läheistä/läheisiä ihmissuhteita.
  6. En koe rakastavani itseäni.
  7. Otan helposti muiden sanomiset ja tekemiset henkilökohtaisesti.
  8. Nauran harvoin.
  9. Minulla ei ole yhteyttä elämän merkityksellisyyteen ja/tai tarkoitukseen.
  10. Minun on vaikea innostua asioista.
  11. Ajattelen usein pessimistisesti.

 

Kemiallinen stressi

  1. Käytän synteettisiä hiustenpesu- ja hoitotuotteita.
  2. Käytän synteettisiä siivousaineita.
  3. Käytän synteettistä kosmetiikkaa ja synteettisiä ihonhoitotuotteita.
  4. Käytän alumiinia sisältävää deodoranttia/antiperspiranttia.
  5. Käytän synteettisiä huonetuoksuja.
  6. Käytän synteettisiä parfyymejä.
  7. Minulla on vähintään yksi amalgaamipaikka.
  8. Lämmitän ruokaa usein muovipakkauksissa ja/tai –rasioissa.
  9. Käytän säännöllisesti teflonpannua ja/tai kattiloita.
  10. Käytän vähintään kolme kertaa viikossa lääkkeitä (ei-luontaisia).
  11. Työssäni altistun kemikaaleille.
  12. Asun ja/tai liikun lähellä vilkkaasti liikennöityjä teitä.

 

Elektromagneettinen stressi

  1. Olen keskimäärin kerran vuodessa tai useammin röntgen-kuvattavana.
  2. Vietän pääosan päivästäni tietokoneella.
  3. Pidän kännykkää taskussa päivittäin.
  4. Nukun kännykkä vierelläni.
  5. Minulla on kerrallaan enemmän kuin yksi tietokoneen näyttö jatkuvassa käytössä.
  6. Myös vapaa-aikani vietän suurelta osin päätteellä / kännykässä / ipadilla
  7. Puhun paljon puhelimessa ilman hands free –laitetta.

 

*Huom: Testin tarkoitus on kartoittaa stressin oireiden sijaan stressin syitä ts. tekijöitä, jotka kuormittavat hyvinvointiasi ja terveyttäsi. Moni ei tule ajatelleeksi, että esim. ruokavalioon liittyvät tekijät voivat lisätä stressikuormaa ja olla tyypillisten stressioireiden, kuten ärsyyntyneen mielialan, taustalla. Toki syyt ja oireet voivat olla osittain päällekkäisiä (esim. univaikeudet), joten täyttä erottelua ei testissä voi tehdä.

 

Mitä voit päätellä tuloksista?

Mikäli sait yli kolmanneksen pisteistä (missä tahansa osiossa), on hyvä pysähtyä miettimään, mitä voisit tehdä vähentääksesi altistustasi ko. stressitekijöille.

Erilaisten stressitekijöiden vaikutus hyvinvointiin on toki hyvin yksilöllistä. Jokaisella meistä on oma tapamme reagoida haasteisiin ja myös hyvin erilaiset resurssit käytössä haasteista selvitäksemme. Yksi voi olla herkkä sellaisille ärsykkeille, joita joku toinen ei edes huomaa (esim. elektromagneettinen säteily).

Ole rehellinen itsellesi ja vältä vertaamasta itseäsi muihin. Mieti, mistä tekijöistä sinä kuormitut? Voisiko ”selittämätön” hyvinvoinnin tai terveyden heikkeneminen johtua piilevistä stressitekijöitä? Mitä voisit omalla kohdallasi tehdä vähentääksesi stressiä?

 

Mikäli kaipaat ohjattua stressinpoistokuuria, tule mukaan Ravitseva Detox -ohjelmaan. Siinä pääpaino on ravitsemuksessa, mutta saat ohjelman aikana lukuisia vinkkejä ja toimintaohjeita stressikuorman karsimiseksi myös kokonaisvaltaisesti.

Olet hengähdyshetken arvoinen!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *