Vahingossa täydellinen äitienpäiväkakku

Äitienpäivänä tuli kiireinen tarve kakulle, joten herkku oli loihdittava hetkessä ja helposti. Sinänsä ideaali tilanne; mielestäni terveellisen ruoanlaiton ja leipomisen on oltava mutkatonta. En kiellä, ettenkö nauttisi uppoutua tunneiksi ihanien reseptien lomaan, mutta arjen keskellä se harvoin on mahdollista. Nyt oli äitienpäivä, mutta aika silti kortilla.

Näistä lähtökohdista syntyi kakku, joka sai siskoni ihastelemaan: ”Täydellistä! Tätä reseptiä haluan kokeilla.” (Siskoni ei ole kovinkaan innokas leipuri, joten vakuutuin onnistumisesta.)

Kakku oli kuitenkin niin spontaani luomus, etten raaka-aineita mitannut. Salaisuus taitaakin olla se, ettei mittoja tarvitse. Tein kakusta  nyt uusintaversion ja totesin, että oikea koostumus syntyy näppituntumalla ja epäonnistumisen vaara on mitätön. Tällä kertaa kuitenkin mittasin aineet edes sinne päin, joten pääsen jakamaan reseptin myös teille.

Täydellinen kevätkakku

Pohja
½ dl rusinoita
pätkä kypsää banaania
½ dl vettä
3 rkl tattarijauhoja
2 rkl kookosjauhoja

Liota rusinoita muutama tunti (ei pakollista). Soseuta rusinat ja banaani veden joukkoon esim. sauvasekoittimella. Lisää jauhot ja sekoita huolellisesti. Taikinan tulee olla koostumukseltaan murotaikinamaista, ei vetistä (ks. kuva). Taputtele taikina kelmulla vuorattuun vuokaan noin sentin paksuiseksi kerrokseksi. 

Raaka äitienpäiväkakku

Täyte

2 dl kookoskermaa (minulla oli Kara-merkkistä)
3 dl mustaherukoita
½ sitruunan mehu
muutama pala sitruunan kuorta (oltava luomu!)
2 tl psylliumjauhetta

Jos käytät pakastemarjoja, anna niiden sulaa hieman. Laita kaikki aineet tehosekoittimeen ja anna koneen käydä, kunnes ainekset ovat sekoittuneet tasaiseksi massaksi. Täytteen kuuluu olla kiinteää vaahtoa. Tarvittavan kiinteyden saavuttaaksesi voit lisätä psylliumjauhetta.

Raaka äitienpäiväkakku
Levitä massa pohjan päälle ja koristele haluamallasi tavalla. Itse tein suklaakuvioinnin raakasuklaasta (raakakaakaojauhetta sekoitettuna sulatettuun kaakaovoihin). Lopuksi laita kakku pakastimeen jähmettymään noin tunniksi. Sen jälkeen säilytä kakkua jääkaapissa, jos maltat.

Raaka äitienpäiväkakku

Huom: Tällä ohjeella tulee pieni kakku. Käytin halkaisijaltaan 19 cm vuokaa. Voit tuplata raaka-aineet muhkeampaan kakkuun.

3 Responses to Vahingossa täydellinen äitienpäiväkakku