Terveellisemmät matkavinkit Tallinnaan

Käsi ylös, jos nestepitoinen risteilyreissu Tallinnaan ei vastaa käsitystäsi rentouttavasta minilomasta. Täällä nousee yksi käsi. Siitä huolimatta suuntasin muutama viikko sitten lahden toiselle puolelle pidennettyä viikonloppua viettämään.

Parin päivän aikana ehdin nauttia Tallinnasta ennen kaikkea hyvän ruoan merkeissä ja makuelämyksistä ihastuneena päätin jakaa parhaimmat vinkit myös teille.

Ravintolasuosikit löytyivät vanhasta kaupungista: Von Krahli Aed ja Vegan Restoran V. Ravintola Von Krahli Aed on paljon kehuttu, eikä suotta. Listalta löytyy laadukkaita raaka-aineita ja huolella mietittyjä vaihtoehtoja niin kasvis- kuin sekasyöjille. Jos seurassa on vegaaneja, löytyy listalta myös heille sopivia ruokia. Myös muut erikoisruokavaliot otetaan ystävällisesti huomioon; esim. lehmänmaitoa välttävät saavat annoksensa kookosmaidossa valmistettuna. Pyytää, kun osaa.

Vastikään avattu Vegan Restauran V on nimensä mukaisesti vegaaniravintola, mutta rohkaisen myös sekasyöjiä kokeilemaan. Ravintola panostaa laatuun ja estetiikkaan. Raaka-aineyhdistelmät ovat positiivisella tavalla yllättäviä, ja lopputulos kaikkea muuta kuin ”tavallista” kasvisruokaa. Listalla on myös raakaruokaa sekä gluteenittomia vaihtoehtoja.

Kolmas suositukseni on Mahemarket Parim Pood Cafe. Kyseessä on avaran ekokaupan sisällä oleva kahvila, josta saa niin suolaista kuin makeaa purtavaa sekä smoothieita ja tuorepuristettuja mehuja. Itse päädyin maistelemaan raakakakkuja. Valikoimassa on taatusti jokaiselle jotakin, eikä paikalta tarvitse lähteä tyhjin vatsoin – hyvä niin, sillä paikka sijaitsee hieman syrjemmällä, eikä kovin viihtyisällä alueella. Matka taittui kävellen, mutta myös julkinen liikenne vie perille.

Hyvän ja edullisen ruoan lisäksi Tallinnaan voi suunnata myös verikokeiden varjolla – homma kun on tuntuvasti edullisempaa siellä. Matkaani sisältyi siis piipahdus yksityisen Quattromed-nimisen terveysaseman laboratoriossa, jossa verestäni mitattiin jos jonkinmoista arvoa. Lähetettä eikä ajanvarausta tarvita. Palvelu sujuu englanninkielellä ja suurin osa testituloksista on valmiita saman päivän aikana. Tarpeesi mukaan voit valita ne hivenaineet-, vitamiinit- ja hormonit, jotka haluat mittauttaa. Kokonaisuuden hinta määräytyy valitsemiesi testien mukaan. Omalla kohdallani lasku oli vajaa sata euroa, ja voin sanoa, että sillä summalla sai paljon.

Tämän kokemuksen perusteella uskallan veikata, että terveysmatkailua Tallinnaan tulee harrastettua myös jatkossa. Ja ah, melkein unohdin mainita; paikallisen Stockmannin kakkutiskiltä saa taivaallista gluteenitonta suklaakakkua. Juuri niin täyteläistä ja tummaa, kuin toivoa voi. Se jo yksistään riittää syyksi tehdä uusintareissu!


 

Voisit pitää myös näistä:

9 Responses to Terveellisemmät matkavinkit Tallinnaan

  1. Kiitti vinkeistä! Oon menossa Tallinnaan heinäkuussa ja verikokeiden ottaminen kiinnostaa. Voisitko kertoa käytännöistä hieman enemmän? :)

    • Juu toki! Eli kuten tekstissäkin mainitsin aikaa ei tarvitse varata eikä lähetettä olla. Valitse jokin arkiaamu verikokeiden ottoon. Sitä ennen on oltava syömättä ja juomatta 12h. Raitiovaunu nro. 2 menee aivan Quattromedin viereen (pysäkki Väike-Paala) ja matka kestää n. 15 min. Vastaanottotiskillä saat lomakkeen, josta ruksit haluamasi kokeet. Jokaisen testin hinta on myös listattuna. Tarvittaessa vastaanottohenkilö auttaa sujuvalla englannilla. Suosittelen, että perehdyt haluamiisi testeihin etukäteen, koska valinnanvaraa on paljon. Kannattaa myös varmistaa, että haluamasi testit ovat valmiita vuorokaudessa, niin saat ne samalla reissulla. Tuloksia ei lähetetä sähköpostitse tai postitse, vaan ne on haettava paikan päältä. Omat tulokseni olivat valmiita kolmelta iltapäivällä, kun testit otettiin kahdeksalta aamulla.

      Eli kunhan olet selvillä, mitä haluat testattavan, niin homma sujuu mutkattomasti. Tästä voit katsoa listauksen testeistä. Ja toki tuloksia pitää myös osata tulkita. Tuloslappusissa näkyvät toki viitearvot, joten saat siitä käsitystä, mihin sijoitut.

      Mukavaa reissua!

  2. Tallinna osuu mun kesäsuunnitelmiin ja ravintolasuositukset kuulostaa hyviltä! Onko sulla suositella jotain hotellia?

    • Itse majoitun tällä kertaa Radisson Blue Sky Hotellissa ja olin tyytyväinen. Ainoa miinus kuntosalista, josta löytyi vain laitteita (ja aika kehnoja sellaisia) vapaiden painojen ja muiden “toiminnallisten” välineiden sijaan. Mutta sporttailua voi toki harrastaa muutenkin tai ottaa reissu lepoloman kannalta ;) Ja tosiaan hotellejahan on keskustan tuntumassa paljon. Suosittelen katsomaan vaikka booking.comista, mitä on vapaana reissusi aikaan ja lukaisemaan pari arvioita vaihtoehdoista, niin löydät varmasti itsellesi mieluisen.

  3. Iso kiitos ravintolasuosituksista Leeni – kuulostaa ihanilta! Olen lähdössä Tallinnaan ensi viikolla, joten tämä tuli kuin tilauksesta :) Täytyy laittaa myös testit korvan taakse. Hyvää loppukesää!

    • Mahtavaa, että vinkit tuli tarpeeseen! Nauti reissusta ja ihanasta loppukesän tunnelmasta :)

  4. Hyvä kirjoitus – hain tästä ideoita omaan reissuuni taannoin ja esim. Vegan Restoran V on todella suosittelemisen arvoinen. :) Kahvin ystävien kannattaa tutustua myös Gourmet Coffee -kahvilaan.

    Quattromediltä voi nykyään pyytää tulokset myös postitse Suomeen. Tästä tulee muutama killinki lisämaksua, mutta eipähän tarvitse noutaa tuloksia itse paikan päältä. Ja samalla voi ottaa testejä, jotka valmistuvat hitaammalla aikataululla kuin vuorokaudessa. Täällä omat kokemukseni labrareissusta: http://paivitettyelama.com/2014/12/12/labratallinna/

    • Kiitos kahvilavinkistä ja Quattromed-tiedoista. Tuo postitusmahdollisuus on kyllä iso plussa ja varmasti tulen hyödyntämään sitä jatkossa. PS. Mahtavan perusteelliset ohjeet postauksessasi!