Kookosmannatäytesuklaa

kookosmanna

Ystävänpäivä on huomenna, ja sitä silmällä pitäen halusin kehittää reseptin, johon tulee tuotetta, jota rakastan. Kyseessä on kookosmanna eli kookossose. Kookosöljystä poiketen kookosmanna sisältää myös kookoksen lihaa. Mannan maku on taivaallinen ja koostumus miellyttävä suussa – ikään kuin mutusteltava. Vaikea selittää, joten kannattaa kokeilla itse.

Mannaa kannattaa myös kokeilla, vaikka kookosöjystä ei innostuisikaan. Koostumuksen lisäksi nimittäin myös maku on varsin erilainen; tiedänkin monen kookoksesta piittaamattoman ihastuneen mannaan. Joku taika siinä toden totta on oltava.

Mannahehkutuksen jälkeen itse reseptiin.

Ystävänpäivä kun on kyseessä, en  voinut välttyä yhdistämästä mannaa raakakaakaoon. Kaakaopavussa on yhdisteitä, jotka aktivoivat mielihyvää tuottavien välittäjäaineiden toimintaa, ja sen saattelemana olo on kuin rakastuneella. Vaikutusta on turha hakea maitosuklaasta, sillä maitosuklaan kaakaopitoisuus on matala, ja sen aiheuttama mielihyvä korkeintaan sokerihumalaa.

Kookosmannatäytesuklaa

Suklaaseos
2 dl sulatettua Foodin kookosöljyä tai kaakaovoita (tai 1:1)
1,2 dl raakakaakaojauhetta
n. 1 tl lucumaa

Sulata kookosöljy/kaakaovoi vesihauteessa. Sekoita joukkoon kaakaojauhe ja makeuttajana toimiva lucuma. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa lucumaa tai raakakaakaota.

Ota silikoninen jääpalamuotti ja annostele suklaaseosta noin 1 cm kunkin kolosen pohjalle. Laita jähmettymään jääkaappiin täytteen valmistumisen ajaksi. Säilytä ylijäänyt suklaaseos huoneenlämmössä viimeistelyä varten.

Täyte
½ kypsä banaani
4 rkl Foodin kookosmannaa
ripaus suolaa

Sulata kookosmanna vesihauteessa, minkä jälkeen sekoita se yhteen banaanin ja suolan kanssa sauvasekoittimella. Laita täyteseos jähmettymään jääkaappiin noin 15 minuutiksi.

Kun täyteseos on hieman jähmettynyt, ota suklaamuotti jääkaapista ja annostele täyteseosta noin 1 tl jokaiseen koloseen “suklaapohjan päälle”. Peitä lopuksi koloset ylijääneellä suklaaseoksella.

Anna suklaiden jähmettyä jääkaapissa noin tunnin ajan. Tarjoile parhaalle ystävällesi tai rakkaimmallesi. Ylimääräiset konvehdit säilyvät jääkaapissa.

kookosmanna

Huomioitavaa:

  • Täyte on varsin makeaa banaanin ja kokosmannan luontaisen makeuden vuoksi, joten suklaaseosta ei kannata kovin paljon makeuttaa.
  • Halutessasi voit lucuman sijaan makeuttaa suklaaseoksen hunajalla tai stevialla. Jos käytät sokeria, valitse kookospalmsokeri.
  • Mikäli raakakaakao on sinulle liian stimuloivaa, käytä carob-jauhetta. Silloin makeutusta (lucumaa) ei tarvitse ollenkaan.
  • Täytettä on helppo varioida oman maun mukaan. Happaman ystävänä minulle heräsi ajatus sitruunalla maustetusta täytteestä…
  • Koodilla LEENI10 saat mannan ja kaikki Foodinin tuotteet 10 % alennuksella TÄÄLTÄ.

 

Herkullista ystävänpäivää!

♥ Leeni

Tags:

Share Post

Samankaltaisia artikkeleita

Lataa maksuttomat
oppaat omaksesi!