Vegaaniset, viljattomat browniet + kahden raaka-aineen kuorrute

thumbnail brownie

Kuten aiemman brownie-reseptin kohdalla kerroin, on keittiössäni valmistunut viime aikoina erilaisia versioita gluteenittomista brownieista – toki tuttuun tapaani ilman lisättyä sokeria. Näin äitienpäivän kynnyksellä jaan teille brownie-reseptin aikuiseen makuun. Reseptiin ei käytetä viljoja – ei edes gluteenittomia – ja makeutusta on vain tarpeeseen, ei siis sokerihumalaan asti, toisin kuin lapsuuden mokkapaloissa

Brownieiden kuorrute on todella nopea ja helppo valmistaa. Halusin kokeilla jotain muuta kuin suklaata, ja tämä kahden raaka-aineen yhdistelmä osoittautui voittajaksi. Kuorrutteessa oleva makean ja suolaisen liitto sai myös Wellberries-blogin Tuulian hymisemään tyytyväisenä, joten nämä browniet oli ilo kattaa pöytään yhteisenä kokkauspäivänämme.

brownie 1

Tuulian ja minun kokkauspäivän menun ensimmäisen reseptin julkaisin edellisessä postauksessa, ja nyt on vuorossa siis jälkiruoka. Myös Tuulian reseptin eli pääruoan paljastan teille pian.

 

Vegaaniset browniet (ilman gluteenia, viljoja ja lisättyä sokeria)

Pohja

Kuivat aineet :

1 dl kookosjauhoja
1 tl leivinjauhetta
0,3 dl kaakaonibsejä
3/4 dl raakakaakaojauhetta

Kosteat aineet:

3 isoa pilkullista banaania (eli oikein kypsiä)
3/4 dl kookosöljyä
2 dl kauramaitoa
2 tl omenaviinietikkaa

Kuorrute

2 kypsää banaania
3-4 rkl tahinia

 

Valmista ensin pohja. Sekoita keskenään kuivat aineet. Sulata kookosöljy, ja sekoita se yhteen muiden kosteiden ainesten kanssa. Sauvasekoittimella onnistuu parhaiten. Yhdistä kuiva- ja kostea-aineseos ja sekoita tasaiseksi.

Tarkista maku ja koostumus. Koostumuksen tulee olla kiinteähköä, muttei kuivaa. Lisää nestettä / jauhoja, mikäli tarpeen. Jos kaipaat lisämakeutta, hunaja käy tähän hyvin. Huomioi kuitenkin, että kuorrutteestakin tulee makeutta.

Levitä valmis taikina leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan (tai pellille) noin 1,5 cm paksuiseksi levyksi. Paista 180 asteessa noin 20 min. Testaa kypsyys hammastikulla. Kun valmista, anna jäähtyä sillä aikaa, kun valmistat kuorrutteen.

Sekoita kuorrutteen ainekset sauvasekoittimella tasaiseksi tahnaksi. Tarkista maku; lisää banaania (huom: kypsiä), jos kaipaat makeampaa – tahinia puolestaan, jos haluat taittaa makeutta. Leikkaa jäähtynyt pohja ruuduiksi ja levitä kuorrutetta palojen päälle.

Valmis! Herkuttele hitaasti. Ylimääräiset palat säilyvät pari päivää jääkaapissa.

 

brownie 2

Oikein ihanaa äitienpäiväviikonloppua kaikille äidille! Tämä on itselleni hyvin erityinen, sillä vatsa pyöristyy lupaavaa vauhtia :)

♥ Leeni

Kuvat: Tuulia Järvinen

Tags:

Share Post

Samankaltaisia artikkeleita

Lataa maksuttomat
oppaat omaksesi!