Perätilasynnytyskokemukseni osa 1: Kuinka kääntää perätilavauva?

Perätilasynnytyskokemukseni osa 1: Kuinka kääntää perätilavauva?

Kuten otsikko kertoo, syntyi tyttäremme perätilatarjonnassa eli pään sijaan peppu edellä. Koska en “perätiladiagnoosin” saatuani löytänyt juurikaan kannustavia kokemuksia perätilasynnytyksestä, haluan jakaa oman myönteisen synnytyskertomukseni täällä blogissa.

Ennen varsinaista synnytyskertomustani kerron, millä menetelmillä vauvaa voi yrittää houkutella päätila-/raivotarjontaan. Toivon, että jakamalla kokemukseni voin auttaa ja kannustaa naisia, joiden pienokainen viihtyy ja mahdollisesti myös syntyy perätilassa.

HUOM: Vaikka kyseiset menetelmät eivät saaneet meidän vauvaamme kääntymään, kannattaa niitä ehdottomasti kokeilla, sillä monissa tapauksissa käänytyminen tapahtuu. Lisäksi ajattelen, että mielummin sitä tekee parhaansa tilanteen muuttamiseksi kuin jää toimettomana surkuttelemaan perätilakohtaloa.

Minulle tämä raskaus ja synnytys olivat ensimmäisiä laatuaan, joten kaikki, mitä raskaus toi minulle tullessaan, oli uutta. Raskauden alussa en edes ajatellut, että vauva voisi syntyä muuten kuin pää edellä, sillä perätilasta ei juurikaan puhuta – sen sijaan kerrotaan, että yleensä vauvat kääntyvät raivotarjontaan raskausviikkoon 30 mennessä ja viimeistään raskausviikolla 36 olisi asennon oltava “oikea”, sillä mitä isommaksi vauva kasvaa, sen vähemmän vauvalla on tilaa kääntyä.

Entäpä jos vauva ei näytä kääntymisen merkkejä?

Vastausta tuohon kysymykseen aloin etsiä heti raskauden puolivälin jälkeen, sillä jo rakenneultrassa raskausviikolla 20 näimme, että pikkuisemme viihtyi perätilassa. Sen jälkeen kävimme ylimääräisessä ultrassa rv:lla 28, jossa todettiin edelleen sama. Tuohon mennessä olin jo alkanut sisäistää ajatuksen, että vauvan asento voi olla perätilainen loppuun saakka.

Koska tapanani on olla aktiivinen, en jäänyt odottelemaan raskausviikkoa 36, vaan päätin tehdä kaikkeni, jotta vauva löytäisi tiensä raivotarjontaan. Kaikki konstit käyttöön siis!

peratilavauva-1

Ensimmäiseksi löysin Spinning Babies -sivuston, joka osoittautui lopulta parhaimmaksi tietolähteeksi tilanteeseeni.

Pidän Spinning Babies -sivustoa “pakollisena” luettavana kaikille raskaana oleville tai raskautta suunnitteleville, sillä siellä jaetaan hyviä ohjeita, jotka helpottavat ja ennaltaehkäisevät raskausajan kolotuksia sekä auttavat vauvaa asettumaan raivotarjontaan eli synnytyksen kannalta parhaimpaan mahdolliseen asentoon.

Itse aloin tehdä Spinning Babies -harjoitteita saman tien, ja tein niitä raskauden loppumetreille saakka. Monet liikkeet olivat olleet minulla jo “vahingossa” käytössä, sillä koko raskausajan olin urheillut tehnyt liikkuvuusharjoitteita ja joogannut raskauden sallimissa rajoissa. Siksi olinkin ymmälläni, että oma masuasukkini ei ollut kääntynyt raivotarjontaan, sillä syy perätilaan voi olla äidin vähäinen liikkuminen.

Tuossa vaiheessa otin käyttöön myös Breech turn -hypnoosiäänitteen, jota kuuntelin yleensä iltaisin. Netistä löytyi ko. tarkoitukseen jos jonkinlaista äänitettä, joten meni hetki ennen kuin löysin itselleni mieluisen.

Päädyin hypnosynnytykseen erikoistuneen Melissa Spilstedin nauhoitteeseen, joka toimi vähintäänkin loistavana rentouttajana, sillä sitä kuunnellessa nukahdin joka kerta.

Tässä vaiheessa raskautta opin myös tuntemaan vauvan asennon, joten minun oli helppo seurata, oliko asentoharjoitteista apua. Harmikseni sain todeta, että ei ollut. Raskausviikko 36 alkoi häämöttää, joten päätin ottaa lisäkeinot käyttöön.

Varasin ajan moksibustioon kätilönäkin toimivalle Anu Lampiselle. Moksibustio eli moksaus oli minulle täysin tuntematon menetelmä, mutta kun kuulin sen toimineen monelle perätilatapaukselle, varasin epäröimättä ajan. Kävin Anun hoidossa kerran, jonka jälkeen jatkoin hoitoa itsenäisesti kotona – tai no, yksin sen tekeminen ei ison mahan kanssa onnistunut, joten mieheni sai toimia moksaajana.

Moksaus toimii samaan tapaan kuin akupunktio eli siinä hoidetaan kehoa akupisteitä stimuloimalla. Neulojen sijaan käytetään moksasikareita, joilla akupisteitä lämmitetään.

Samaan aikaan varasin ajan myös osteopaatille, jolla tarkistutin, oliko lantiossani jumeja tai virheasentoa, jotka saattoivat estää vauvaa kääntymästä. Ensimmäisessä hoidossa kävin Hannu Koivistolla Töölön osteopatiassa ja toisessa Mika Kivistöllä. Molemmat ovat hyviä ja asiansa osaavia osteopaatteja. Syytä vauvan perätila-asentoon ei hoidoissa löytynyt, eikä käännöshoukutukset onnistuneet. Siitä huolimatta koin osteopaattisen hoidon hyödylliseksi, sillä ainahan jotain korjattavaa löytyy.

Suosittelen osteopatiaa oikeastaan kaikille raskaana oleville, sillä on hyvä tarkistaa ja tarvittaessa korjata lantion asento niin, että se on synnytystä ajatellen optimaalinen.

Osteopatian jälkeen oli vuorossa vyöhyketerapia. Osteopatian tavoin minulla on myös siitä myönteisiä kokemuksia ennen raskautta, joten hoitoon meneminen oli helppo päätös – ottaen vielä huomioon, kuinka rentouttavasta hoidosta on kyse. Vyöhyketerapiassa kävin yhteensä kolme kertaa, mutta niistä huolimatta vauvamme pysyi itsepäisesti perätilassa.

Seuraavaksi oli aika tukeutua virallisempiin menetelmiin, ja luvassa oli ulkokäännös lääkärin toimesta. Samassa otin vielä yhteyttä homeopaattiini selvittääkseni, josko homeopatian avulla voisi edistää käännöstä. Sain Satulta ohjeet, joita noudatin yhtä toiveikkain mielin kuin olin kokeillut kaikkea muutakin.

Ulkokäännös tarkoittaa toimenpidettä, jossa lääkäri yrittää vatsan päältä kääntää vauvan. Olin kuullut toimenpiteestä pelotteluja; että käännös tehtäisiin pakottamalla, ja että se sattuisi. Keskustelin asiasta kätilö-moksaaja-Anun kanssa, ja hän kertoi, etteivät kuulopuheet pidä paikkansa, vaan vauvaa autetaan – ei suinkaan pakoteta väkivalloin – kääntymään.

Menin toimenpiteeseen lopulta iloisin mielin, sillä tiesin monen tekijän ennustavan kohdallani onnistunutta käännöstä:

  • lapsivettä oli riittävästi
  • istukka ei ollut etuseinässä
  • kohtuni ei supistellut herkästi
  • vauva ei ollut kiinnittynyt vielä lantioon (siihen auttoi spinning babies-harjoitukset)
  • vauva oli sirokokoinen
  • itse olin hoikka (helpompi saada vauvasta vatsan päältä ote)

Hyvästä yrityksestä huolimatta ulkokäännös ei onnistunut kuin puoleen väliin. Kun lääkäri päästi vatsastani irti, bongahti pienokaisemme takaisin tuttuun perätila-asentoonsa. Lääkäri sanoi, ettei toista yritystä kannata tehdä, sillä hänen arvionsa mukaan tämä ensimmäinen yritys olisi onnistunut, jos vauva olisi kääntyäkseen.

Vaikka ulkokäännös ei onnistunut, olin iloinen, että sitäkin kokeiltiin – samoin olin iloinen kaikista muistakin “tempuista”, joihin olin viimeisten raskausviikkojen aikana tukeutunut.

Miksi ihmeessä, eiväthän menetelmät olleet tuottaneet toivottua lopputulosta?

Eivät tosiaan, mutta koska vauva oli perätilassa kaikista yrityksistä huolimatta, aloin tuntea varmuutta siitä, että näin oli tarkoitettu. Vauvamme tiesi, mikä asento on hänelle paras, enkä minä tai kukaan ulkopuolinen voisi sitä muuksi muuttaa. Sen oivallettuani minulle tuli huojentunut olo, ja uskoin kaiken menevän hyvin loppuun saakka.

Aloin myös nähdä syvemmän syyn sille, että juuri minun vauvani – ensimmäinen raskauteni – oli perätilainen. Se oli minulle oppi päästää irti kontrollista ja luottaa siihen, että luonto ja kehoni hoitavat asiat parhain päin – kaikkea en voi itse ohjata.

peratilavauva-2

Siirsin katseen synnytykseen. Minulle synnyttäminen alatieitse oli suuri toive, eikä perätila ollut muuttanut toivettani.

Alatiesynnytyksen onnistuminen arvioidaan ottamalla lantiosta sisämitat magneettikuvauksella sekä mittaamalla vauvan koko mahdollisimman tarkasti ultraäänellä.

Ilokseni lantioni sisämitat olivat perätilasynnytykseen riittävät (ulkoisesti kapea lantio voi olla sisämitoiltaan leveä), sekä vauva oli mitoiltaan edelleen siro. Nuo tekijät yhdistettynä motivoituneisuuteeni ja hyvään fyysiseen kuntoon olivat lääkärini mielestä erinomaiset edellytyksen perätilavauvan alatiesynnytykseen.

Oloni oli myönteinen, vaikka samaan aikaan tiedostin riskit, joita perätilasynnytyksiin liittyy. Minulle oli edelleen myös hieman epäselvää, mitä perätilavauvan synnyttäminen alatieitse käytännössä tarkoittaisi: Eroaako se suuresti “tavallisesta” synnytyksestä?

Nopealla vilkaisulla totesin netin vilisevän kauhukertomuksia sekä toisistaan merkittävästi eriäviä “faktoja” perätilasynnytyksistä, joten totesin, että asia on parempi selvittää synnytysosaston kätilöltä.

Ainoa järkevä tietolähde, jonka netistä löysin, on Facebook-ryhmä, joka on tarkoitettu perätilavauvoja odottaville ja/tai niitä synnyttäneille. Se on oikeastaan ainoa “keskustelupalsta”, jota voin aiheesta suositella; ilmapiiri on myönteinen sekä kannustava, ja tietoa saa niin alatiesynnytyksestä kuin sektiostakin.

Tapaaminen kätilön kanssa huojensi oloani lisää. Kätilö kertoi, ettei minun tarvinnut tinkiä toiveestani mahdollisimman lääkkeettömään, luonnolliseen synnytykseen. Kävimme läpi perätilasynnytyksen kulun, joka eroaa päätilasynnytyksestä merkittävästi vain ponnistusvaiheessa:

Lääkärin on autettava vauvaa tietyin manööverein siinä vaiheessa, kun tämä on kainaloihin saakka syntynyt. Sen vuoksi ponnistusasentona käytetään harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta perinteistä synnytysasentoa poikkipöydällä. Ponnistusvaiheessa salissa on lääkäreitä kaksi ja kätilöitä usein enemmänkin – sekä auttamassa että oppimassa, sillä perätilasynnytykset ovat melko harvinaisia, sillä suurin osa perätilavauvoista syntyy sektiolla.

Keskustelimme myös perätilaan liittyvistä riskeistä, mutta ne eivät saaneet mieltäni muuttumaan, sektion haitat ja riskit koin suurempina.

Tässä vaiheessa laskettuun aikaani oli enää neljä päivää. Koska perätilaraskauden ei anneta mennä juurikaan yliaikaisiksi, varattiin minulle yliaikaiskontrolli lasketusta ajasta kahden päivän päähän. Tein kaikkeni, jotta synnytys käynnistyisi spontaanisti ennen sitä. Kyykkäsin, kävelin ja tein kaikki muut poppaskonstit houkutellakseni vauvan maailmaan. Valitettavasti laihoin tuloksin. Siitä huolimatta mieleni oli edelleen myönteinen, kun yliaikaiskontrollipäivä koitti.

Ensi viikon postauksessa kerron, kuinka pääsin lopulta synnyttämään ja kuinka perätilasynnytys kohdallani meni. Palaamisiin aiheen tiimoilta siis pian!

**Edit: Kakkososan julkaisu on viivästynyt vauva-arjen yllätysten vuoksi. Pääsen julkaisemaan sen viikolla 48. Pahoittelut viiveestä ja kiitos kärsivällisyydestä.**

♥ Leeni

9 Responses to Perätilasynnytyskokemukseni osa 1: Kuinka kääntää perätilavauva?

  1. Kuitos positiivisesta postauksesta! Itselläni nyt rv 32 ja aloitan kaikkien konstien kokeilun huomenna vyöhyketerapialla :)

    • Paljon tsemppiä käätöyrityksiin (jos ei ole jo kääntynyt) ja toivottavasti raskautesi sujuu loppuun saakka hyvin! Ja jos perätilasynnytys tapahtuu, niin oman kokemukseni perusteella voin rohkaista myös siihen. Postaukseni sitä koskien on hieman viivästynyt, mutta LUPAAN laittaa sen ilmoille tulevan viikon aikana :)

  2. Kiitos näistä raskausajan vinkeistä! Minua kiinnostaisi imetysajan ruokavalio ja erityisesti se, mitä “superfoodeja” uskaltaa imetysaikana käyttää. Myös imetyksen aikana suositeltavat vitamiinit ym. Toivottavasti innostut vinkkaamaan näistä vaikka tulevissa kirjoituksissasi :)

    • Nuo ovat tosi hyviä postausaiheita, ja itse asiassa ovat to do -listallani, joten ehdottomasti ko. aiheista tulossa kirjoituksia. Yritän saada ne julkaistuksi mahd pian, kunhan vauvamme 4 kk hulinat vähän helpottavat :)

    • Vilpitön pahoittelu, että kakkososan julkaisu on viivästynyt. Vauva-arjen yllätykset ovat hidastaneet sitä, mutta nyt uskallan luvata, että ensi viikon (vk 48) aikana saan julkaistua sen. Kiitos kärsivällisyydestä :)

  3. Moikka Leeni! Osaisitko vinkata vielä hyvää vyöhyketerapeuttia Helsingistä?