Kiireisen äidin herkkupuuro – jämästä luksukseksi

herkkupuuro

Tuskin olen ainoa äiti, joka saa syödä lapselleen keittämänsä puuron jämät. Meillä tilanne on usein se, että keitän puuroa paljon, josta osa täytyy siirtää jääkaappiin odottamaan parempaa hetkeä. Jääkaapissa keitetty puuro ei valitettavasti parane, vaan se muuttuu nopeasti melkoiseksi jankiksi.

Koska periaatteenani on, etten heitä ruokaa roskiin, on puurojankille (hah, onpas ruokahalua herättävä sana…) täytynyt keksiä käyttöä. Siten syntyi tämä resepti – tai pitäisi kai sanoa menetelmä, jolla teen puurojankista aivan ihanaa luksuspuuroa – täydellistä terveellistä herkkua.

Luksuspuuro-nimike ei ole liioiteltua, sillä näitä puurohetkiä suorastaan odotan. Yleensä syön puuron iltapalaksi, ja voi kuulkaa kuinka ihanaa on vauhdikkaan päivän jälkeen saada herkullinen ja ravitseva luksuspuuro eteensä ilman, että sen valmistamiseen täytyy käyttää juurikaan aikaa!

Jos edelleen epäröit, niin tässä vielä yksi syy liittyä luksuspuurojengiin:

Luksuspuuroon et kyllästy, koska voit varioida sitä rajattomasti. Suosittelenkin, että hankit kotiisi luksuspuuroon sopivia aineksia monipuolisesti, jotta et vahingossakaan päädy syömään pahvin makuista jankkipuuroa.

Ennen kuin annan vinkkejä luksuspuuron eri variaatioihin, jaan teille tämän hetkisen lempireseptini. Ainesten määriä ei tarvitse mitata. Mitä paksumpaa jämäpuuro on, sitä enemmän se vaatii jogurttia notkistuakseen. Huomaat kyllä sopivan määrän, kun sekoitat.

Helppo luksuspuuro

kaurapuuroa (esim. edellisenä päivänä keitettyä)
maustamatonta kaurajugurttia

mulperimarjoja
mustikoita
kaakanibsejä
hampunsiementahnaa

Ota jääkaapista aiemmin valmiiksi keittämääsi kaurapuuroa. Notkista se jogurtilla ja sekoita tasaiseksi.

Ripottele päälle mulperimarjoja, mustikoita ja kaakaonibsejä. Kruunaa kokonaisuus hampunsiementahnalla. 

Eli yksinkertainen perusohje on: puuro + jugurtti sekaisin + päälle höysteet.  Pohjaksi sopii parinkin päivän vanha jämäpuuro, ja uskokaa tai älkää, tällä menetelmällä sen syöminen muuttuu nautinnoksi.

Tässä muutama idea luksuspuuron eri variaatioihin:

Keitä puuro: kaurasta, tattarista, qvinoasta tai amarantista

Sekoita joukkoon: kaura-, kookos-, turkkilainen tai soijajugurtti (aina maustamaton ja makeuttamaton)

Valitse höysteiksi:

  • (kuiva)marjat: mulperi, goji, inka + kaikki kotimaiset marjat
  • (kuiva)hedelmät: viikuna, aprikoosi, taateli + kaikki tuoreet hedelmät
  • siemenet: auringonkukka, kurpitsansiemen, chia, hamppu (kuorittu!)
  • pähkinät: saksanpähkinä, cashew, manteli
  • siemen- ja pähkinätahnat: hamppu, tahini, kurpitsansiemen, manteli, hamppu, parapähkinä
  • muut höysteet: kaakaonibsit, kookoshiutaleet, kookosmanna

Vaihtoehtoja siis riittää – ja tuotakin listaa voisi täydentää vielä vaikka kuinka. Pääsit kuitenkin toivottavasti kärryille, mistä luksuspuuroilussa on kyse. Jos ruokakaappisi kaipaavat tässä kohtaa täydennystä, löydät aineksia esimerkiksi Foodinin verkkokaupasta.

Nyt siis keittämään iso kattilallinen puuroa ja nauttimaan myös jämistä!

Jos kaipaat lisää tällaisia terveellisiä ja ravitsevia arkiherkkuja valkoisen sokerin tilalle, tule mukaan Taltuta makeanhimo -verkkovalmennukseen. Kurssi sopii hyvin väsyneille äideille, joiden on vaikea pysyä stressaavan arjen vuoksi herkuista erossa. Kurssilla opetellaan terveelliset elämäntavat, jotka sisältävät ruokavalion ja reseptien lisäksi myös mm. stressinhallintaa, joten tiedossa on lisää energiaa, jaksamista ja hyvää oloa.

Lue lisää valmennuksesta ja aloita vaikka saman tien tästä!

PS. Taltuta makeanhimo -verkkovalmennus on auttanut jo satoja sokerihiiriä, joiden kokemuksia voit lukea tästä.

Tervetuloa mukaan onnistumaan!

♥ Leeni

Seuraa minua myös: Instagramissa, Facebookissa ja Bloglovinissa

Tags:

Share Post

Samankaltaisia artikkeleita

Lataa maksuttomat
oppaat omaksesi!