Raskausuutisia + tietoa ja kokemuksia NIPT-testistä

NIPT testi yksityisellä

Otsikko kertoo olennaisimman eli onnellisia uutisia myös tänne blogin puolelle. Instagramissa minua seuraavat (@leeniviio) tietävätkin jo, että odotamme toista lastamme saapuvaksi tammi-helmikuussa 2021. Nyt on meneillään toinen kolmannes, ja raskausviikkoja kuljettu tällä hetkellä 22. Jos NIPT-testi ja rakenneultran arvio pitävät paikkansa, saamme toisen tytön. Kävin NPT-testissä (eli Niptify, Non Invasive Prenatal Test) Tallinnassa raskausviikolla 13. Testissä odottavan äidin verinäytteestä seulotaan sikiöperäistä DNA:ta, minkä perusteella voidaan seuloa tavallisimmat kromosimihäiriöt. Lisäksi näytteestä on mahdollista tutkia sikiön sukupuoli.

Meille tulokset olivat huojentavia. Mitään poikkeavuuksia ei löytynyt, kuten ei myöskään havaittu Suomen julkisen puolen tarjontaan kuuluvassa yhdistelmäseulonnassa. Moni on kysynytkin, miksi halusimme käydä NIPT-testissä, sillä riskitekijöitä kromosomipoikkeavuuksiin ei meidän tapauksessa ollut. Samassa olen saanut myös pyyntöjä kertoa testistä enemmän, joten ajattelin koota tähän hieman tietoa aiheesta.

NIPT testi ja raskaus

Mistä NIPT-testissä on kysymys?

Kuten NIPT-testin nimi eli “Non Invasive Prenatal Test” kertoo, on kyseessä testi, jossa sikiöön ei “kajota” eli testi tehdään äidin verinäytteestä, ja täten se on molemmille osapuolille helppo ja nopea. NIPT-testillä voidaan havaita mahdollisia poikkeavuuksia kromosomien 13 (Patau), 18 (Edwards), 21 (Down) ja 45,X (Turner) määrissä. Se tarkoittaa, että testi havaitsee yhdistelmäseulontaa (sis. äidin ikä, seerumin tietyt merkkiaineet + niskaturvotusultra) laajemman kirjon kromosomipoikkeavuuksia.

Testi on myös varsin tarkka ja luotettava. Esimerkiksi trisomian 21 eli Downin oireyhtymän testi havaitsee vähintään 99 % tapauksia >> vrt. Suomessa kunnan tarjoama yhdistelmäseulonta, joka löytää noin 85-90 % havaittavissa olevista kromosomihäiriöistä. NIPT-testin eduksi voi laskea myös sen, että se harvoin antaa väärää tulosta. Täten odottajan ei tarvitse huolestua turhaan, sillä onhan jokainen vauvan terveyttä koskeva ylimääräinen kysymysmerkki odotusajalla ymmärrettävästi stressaava.

NIPT-testiä pidetään parempana kuin istukkanäyte- ja lapsivesitutkimuksia, joiden varassa on aiemmin oltu, mikäli sikiölle on pitänyt lisätutkimuksia. Kyseisiin tutkimuksiin liittyy pieni keskenmenon riski, jota ei NIPT-testissä ole, sillä kyse on verikokeesta eikä sikiöön/lapsiveteen/istukkaan kajoavasta tutkimuksesta.

Muistan hyvin, kun äitini odotti pikkusiskoani, johon minulla on ikäeroa 8 vuotta. Äitini oli tuolloin 38-vuotias ja häntä pidettiin “todella” vanhana synnyttäjänä. Sen vuoksi hän ramppasi raskausaikana monessa ylimääräisessä tutkimuksessa, kuten juurikin istukkanäyte- ja lapsivesitutkimuksissa.

Nyt asia on hieman huvittanut meitä ottaen huomioon, kuinka tavallista nykyisin on saada lapsi tuossa iässä. Toki vanhempi ikä lisää tiettyjä riskejä, mutta enää 38-vuotiasta odottajaan ei kohdistu automaattisesti samanlaisia asenteita.

Itse tulen olemaan 36-vuotta, kun tämä tuleva vauva syntyy, enkä osaa yhtään ajatella olevani “iäkäs” odottaja. Esikoisen saadessani olin 31-vuotta, ja silloin koin olevani suorastaan nuori ensiodottaja :)

NIPT testi yksityisellä

Miksi tein NIPT-testin – ja vieläpä Tallinnassa?

Alunperin en ajatellut teettäväni ko. testiä lainkaan. Satuimme kuitenkin olemaan juuri sopivilla viikoilla (rv 11–13) Tallinnassa, ja siellä asuva myös toista lastaan odottava tuttavani Nina Ingelius. Hänen ohjeistamanaan päädyin Fertilitas-klinikan kautta tekemään testin. Hinta oli 300 euroa, mikä on toki iso summa, mutta Suomessa hinta on yksityisellä puolella selvästi kalliimpi. Eräältä Suomessa testin tehneeltä ystävältäni kuulin, että hinta oli noin 800 euroa. Toki asia kannattaa varmistaa, jos testistä on kiinnostunut, sillä itse en tarkkaan Suomen hintoja selvitellyt.

Ainakin Aava näyttäisi tekevän testiä, ja heidän sivuiltaan löytyy myös lisäinfoa aiheesta.

Olin tyytyväinen Tallinnan päässä tehtyyn testiin. Siellä testi kuuluu julkisen puolen seulontoihin, jos sitä edeltävässä ultrassa havaitaan poikkeamia. Testin voi toki tehdä myös omarahoitteisesti yksityisellä puolella. Itse varmistin, että sain englantia puhuvan sairaanhoitajan, jotta kommunikaatio sujui vastaanotolla ongelmitta eli se vinkiksi, jos aikaa Tallinnan puolelle varaa, eikä Viron kieli luonnistu.

Tässä on hyvin koottu tietopaketti NIPT-testiä koskien sekä virolaiset klinikat, jotka testiä tekevät.

En ota tässä kantaa siihen, miten testin tuloksiin “pitäisi” reagoida tai kannattaako trisomien seulominen ylipäätänsä, sillä kyse on henkilökohtaisista preferensseistä. Osa odottajista ei käy lainkaan missään neuvolan tarjoamista seulonnoista tai ultrista – osa taas haluaa selvittää kaiken mahdollisen käyden julkisen puolen lisäksi yksityisen tarjoamissa lisäultrissa ja -tutkimuksissa.

Myös sukupuolen selvittäminen on täysin perheistä kiinni – osaa tieto kiinnostaa ennen syntymää, osaa ei. Meille NIPT-testin tarkoitus ei toki ollut sukupuolen selvittäminen, mutta koska sen sai samalla testillä, päätimme sen pyytää. Viimeistään rakenneultrassa olisimme sitä joka tapauksessa kysyneet, sillä tietyin osin se orientoi tulevaan. Myös 4-vuotias esikoisemme oli hyvin innokas tietämään, saako pikkusiskon vai -veljen, ja tiedon hänelle kerrottuamme alkoi heti keksiä siskolle nimiä.

Raskausajan kuulumisia – etovaa oloa ja makeanhimoa

Raskaus on sujunut jälleen kerran varsin helposti. Alun etova olo on tiessään, vaikka edelleen makumieltymykset ovat hieman outoja. Instagramien kohokohtiin (@leeniviio) olen päivittänyt raskauskuulumisia tarkemmin sekä taltioinut kasvavaa vauvavatsaa viikoittain. Sinne siis seuraamaan, jos aihe kiinnostaa, sillä päivityksiä on tulossa tiuhaan tahtiin myös tästä eteenpäin.

Pakko myös rehellisesti mainita, että ensimmäisellä kolmanneksella minulle iski jälleen voimakas makeanhimo – avain kuten edellisenkin raskauden kohdalla kirjoitin. Käytin varsin samoja keinoja sen taluttamiseen kuin ensimmäisessäkin raskaudessa eli käy lukemassa nämä vinkit, jos (alku)raskauden makeanhimo tuntuu vievän mennessään.

Nyt toisella kolmanneksella makeanhimo on hellittänyt, mihin uskon yhtenä syynä olevan toki hormonien ja olon tasaantumisen kaikin puolin, mutta myös sen, että pysyin ensimmäisellä kolmanneksella turhasta sokerista erossa, minkä vuoksi sokerikoukkua ei päässyt syntymään. Onneksi herkutella voi myös ilman lisättyä sokeria!

Leeni Viio toinen raskaus

Raskauden toinen ja kolmas kolmannes

Toista kolmannesta on jäljellä vielä noin viisi viikkoa. Tämähän on tunnetusti raskauden ihaninta aikaa, enkä kyllä voi olla toista mieltä. Oikeastaan olo ei edes ole raskaana oleva, paitsi jonkin verran vauvan kasvattaminen vie voimia, ja väsymys iskee tavallista helpommin. Vatsa on vielä varsin pieni, eikä haittaa menoa.

En ole myöskään kärsinyt esim. turvotuksesta, ummetuksesta tai liitoskivuista, mistä olen todella kiitollinen. Toki teen joka päiväisillä elämäntapavalinnoilla parhaani, että sekä oma että vauvan vointi olisi hyvä, ja uskon kyllä, että silläkin on vaikutusta. Käytännössä panostan siis hyvään ravintoon, arkiaktiivisuuteen, kehonhuoltoon ja hyvään uneen. Pyrin myös minimoimaan stressin, mikä on onnistunut yllättävänkin hyvin, vaikka tämä syksy onkin aikatauluiltaan tiukka mm. tulevan kirjani ja ravintoterapeuttiopintojen vuoksi.

Raskautta on jäljellä vielä vajaa puolet, mutta uskon sen menevän nopeammin kuin alkuraskauden, joka oli hieman piinallista odottamista. Haluan käydä ehdottomasti osteopaatilla tai jäsenkorjaajalla tukemassa kehon hyvinvointia, poistamassa jumeja ja suoristamassa mahdolliset virheasennot. Se voi olla isokin apu synnytyksessä, sillä etenkin lantion asento vaikuttaa siihen, miten sujuvasti vauva pääsee synnytyskanavaa pitkin etenemään.

Viime raskaudessa tein saman ja synnytys sujuikin todella hyvin, vaikka vauva olikin perätilassa (tästä voit lukea synnytyskertomukseni). Lisäksi päätimme, että käymme yksityisen palveluntarjoajan synnytysvalmennuksen. Kuulin hyvää Jenna Hellstenin synnytysvalmennuksesta, ja olinkin jo Jennaan yhteydessä sitä koskien. Hän kertoi, että valmennukseen olisi hyvä tulla noin viikolta 33 lähtien, jotta opit pysyvät mielessä synnytykseen saakka.

Esikoista odottaessa kävimme hypnosynnytysvalmennuksen, ja se oli todella hyvä kokemus. Nyt en malttaisi odottaa, että pääsemme taas sukeltamaan aiheeseen – ja itse asiassa en malta odottaa itse synnytystäkään. Ensimmäisestä jäi niin upeat muistot.

Onko siellä muita odottajia tai raskausaiheista kiinnostuneita? Jättäkää toki kommentteihin postaustoiveita, jos niitä on mielessä!

♥ Leeni

Seuraa minua myös: Instagramissa, Facebookissa ja Bloglovinissa

Haluatko välttää turhan sokerin? Lataa ILMAINEN opas tästä

Tags:

Share Post

Samankaltaisia artikkeleita

Lataa maksuttomat
oppaat omaksesi!