Tag Archives: Sokeriton syyskuu

Kertaheitolla irti sokerikoukusta

Sokerihiiren elämäntapamuutos voi tuntua mahdottomalta puuhalta (terveisin entinen karkkinarkki), mutta tilanne ei onneksi ole toivoton. Haluan jakaa teille nyt 5 vinkkiä, joilla kannattaa lähteä liikenteeseen, kun tavoitteena on sokerittomuus – tai tarkemmin sanottuna huonon sokerin karsiminen.

Nämä vinkit olen koonnut Oma aika -lehden numerosta 9/2019, johon minua haastateltiin sokerikoukun asiantuntijana. Koko juttu on luettavissa varsinaisesta lehdessä. Lisäksi paljon vinkkejä löytyy myös Instagramissani, joten kurkkaa myös sinne.

irti sokerikoukusta

Ennen kuin mennään käytännön toimiin, tässä viisi tärkeää syytä, miksi sokerittomuuteen/vähäsokerisuuteen kannattaa tarttua:

Miten motivoitua sokerin vähentämiseen?

1. Sokerittomuus ei avita vain painonhallintaa, vaan siitä on hyötyä ihan kaikille painoon katsomatta.

Sokerin karsimisesta hyötyy nimittäin koko elimistö, kuten esimerkiksi:

  • iho – sokeri vanhentaa mm. heikentämällä kollageeniä
  • suolisto – sokeri ruokkii haitallisia bakteereja
  • stressinhallinta – verensokerivuoristorata lisää kortisolin tuotantoa
  • uni – sokeriset herkut heikentävät unenlaatua
  • mieliala –  sokerikoukku lisää hermostuneisuutta, ärtyisyyttä ja mielialan vaihteluita

2. Ihmiskeho ei tarvitse lisättyä sokeria mihinkään.

Keho osaa itse tuottaa glukoosia ja sitä saa myös terveellisistä lähteistä, kuten kasvikset ja marjat. Niiden sisältämä sokeri yhdistyy kuituihin, veteen, vitamiineihin ja kivennäis- ja hivenaineisiin – niitä ei lisätyssä sokerissa ole.

3. Elintarviketeollisuus tekee kaikkensa, että koukuttuisimme epäterveellisiin herkkuihin.

Niiden valmistaminen on halpaa ja riippuvuus saa meidät ostamaan niitä yhä uudelleen. Kukin voi miettiä, haluaako kannattaa bisnestä, joka vähät välittää kuluttajan terveydestä ja hyvinvoinnista – rahallinen voitto on ainoa, mikä merkitsee.

4. Voidaan kiistellä siitä, onko sokerin aiheuttama riippuvuus “oikeaa” kemiallista riippuvuutta tai voiko sitä rinnastaa huumeeseen.

Olennaista on, että yhä useampi kokee sokerin koukuttavan ja on voimaton sen edessä, vaikka olisi päättänyt mitä! Sokeri ei palkitse vain makuaistejamme, vaan lisää mielihyvän kokemusta sekä fyysisellä että psyykkisellä tasolla – kuitenkin vain hetkellisesti, minkä vuoksi kierre on nopeasti valmis.

5. Tuntuuko sinusta, että olet kummajainen, jos kieltäydyt kohteliaasti herkuista – ja otat niitä kohteliaisuudesta, vaikka tavoitteesi olisi vähentäminen?

Älä alistu sosiaaliseen paineeseen! Vaikka sokeria syödään nykyään miltei kuin leipää (lapset mukaan lukien), ei mikään muutu, jos mikään ei muutu :) Eli ole suunnannäyttäjä ja uskalla rohkeasti valita toisin. Itse uskon vakaasti, että sokerikuorrutteinen yhteiskuntamme muuttuu vielä ja haluan edistää sitä omalta osaltani puhumalla aiheesta avoimesti.

Selvä, olet vakuuttunut, että sokerikoukku on syytä selättää. Mutta miten se tehdään?

Blogistani löytyy useita kirjoituksia aiheesta, mutta nyt kokoan tähän 5 käytännön toimea, joilla aloittelijakin pääsee vauhtiin:

Opettele lukemaan tuoteselosteet

Se on ainoa keino ymmärtää, missä sokeria on ja millaisessa muodossa. Tätä en voi riittämiin painottaa, ja on tärkeää ylipäätänsä ravitsevan ruokavalion rakentamisessa (eli tuoteselosteista kannattaa oppia tunnistamaan muutakin kuin sokerit).

Tästä pääset lataamaan maksuttoman oppaan, jonka avulla bongaat tuoteselosteista turhat sokerit.

Vältä keinotekoisia makeutusaineita

Keinomakeutusaineiden haitallisuudesta voi olla montaa mieltä (aiheesta löytyy tutkimuksia), mutta selvää on ainakin se, ettei sokerin korvaaminen esim. aspartaamilla vie makeanhimoa mennessään. Se toki vähentää kaloreita ja verensokerin heilahteluita, mutta mieltymys makeaan ei häiviä. Niin kauan kuin olet riippuvainen mistä tahansa makeuttajasta, halajat makeaa ja irvistät, jos eteesi kannetaan jotain, mikä ei ole makeutettua.

Älä vain poista huonoa, vaan lisää hyvää

Makeanhimo voi lähtökohtaisestikin johtua energiavajeesta (kuten myös ravinnevajeesta) eli sokerilla paikataan liian niukkaa syömistä. Siinä tilanteessa, kun vielä poistat sokerinkin, voit olla varma, etteivät mieliteot kauaa pysy kurissa. Eli lisää ruokavalioon terveellisiä aineksia: tuoreita kasviksia, riittävästi proteiinia ja monipuolisesti rasvoja.

Mieti myös itsellesi terveellisiä (mutta ei liian makeita!) herkkuja, jotta et herkkuhiirenä jää aivan tyhjän päälle. Samalla kuitenkin huomioi, että myös kunnon ruoasta tulee nauttia eli ruoan on maistuttava hyvältä, jolloin et tarvitse jatkuvasti herkkuja tuomaan hyviä makuelämyksiä.

Hiilihydraatteja vai ei?

Vaikka lisätyn sokerin ja höttöhiilarit karsitkin, jää ruokavalioon mahdollisesti paljonkin hiilihydraatteja. On melko yksilöllistä, millainen määrä hiilihydraatteja on hyvä määrä. Siihen vaikuttaa merkittävästi mm. aktiivisuus. Jos istut työmatkat, työpaikalla ja työpäivän jälkeen sohvalla, ei hiilihydraattien jatkuva popsiminen ole tarpeen. Kiinnitä siis huomiota varsinaisen lisätyn sokerin ohessa myös siihen, elätkö pääsääntöisesti leivällä, puurolla, pastalla, perunoilla ja/tai riisillä. Vaikka makeanhimosta ei kärsisikään, voi myös hiilarikoukku pitää otteessaan.

Huom: Tässä en mene siihen, onko maltillisesti hiilihydraatteja sisältävä ruokavalio parempi/huonompi kuin niitä välttävä ruokavalio (ketogeeninen ruokavalio). Aihe on niin moninainen, että käsittelen sitä toisessa postauksessa.

Varaudu vieroitusoireisiin

Jos kehosi on tottunut sokerista tulevaan mielihyvään, voit olla varma, että sokerin jätettyäsi olo ei ole heti kuin voittajalla. Voi olla, että päätäsi särkee, mielesi on maassa tai ärtyisä, ihosi kukkii tai sinua väsyttää normaalia enemmän. Vieroitusoireet eivät tarkoita, ettei sokerittomuus sopisi sinulle, vaan se on tyypillinen välivaihe ja kehon viesti siitä, ettei se saa helppoa energiaa, johon on vuosia tottunut.

Vieroitusoire voi olla puhtaasti myös henkinen – harva on 100 % iloinen, kun jokapäiväinen mielihyväpiikki täytyykin jättää ottamatta. Onneksi tilanne tasoittuu useilla jo ensimmäisellä viikolla.

Sokerittomuus vaikutukset

Aiotko viettää sokerittoman syyskuun?

Tässä ei todellakaan ole kaikki, mitä sokerikoukun katkaisemiseksi voi – ja kannattaa – tehdä. Moni menee metsään siinä, että ajattelee homman hoituvan pikaisella karkkilakolla ymmärtämättä, MISTÄ sokerikoukku oikeastaan edes johtuu.

Jos olet näin sokerittoman syyskuun kynnyksellä sulkemassa karkkipussin ja vannottamassa sinnittelyn nimeen, voisiko olla syytä tehdä jotain toisin?

Lakon sijaan tehdä pysyvä elämäntapamuutos, jossa suhde herkkuihin muuttuu tasapainoiseksi ja osaat tehdä tietoisia valintoja sen sijaan, että ryntäät impulssin omaisesti herkkujen äärelle sen sijaan, että sinä hallitsisit herkuttelua.

Suosittu Taltuta makeanhimo -valmennus starttaa vielä viimeisen kerran tänä vuonna. Vielä ehdit mukaan, kun ilmoittaudut nyt! Kurssi alkaa 30.8. ja voin taata, että saat sokerittomaan syyskuuhun tehokkaat eväät, kun muutos tehdään yhdessä!

Täältä löydät kaikki tiedot ja ilmoittautuminen: www.taltutamakeanhimo.fi

♥ Leeni

Seuraa minua myös: Instagramissa, Facebookissa ja Bloglovinissa

Kannattaako karkkilakko? Vältä nämä sudenkuopat ja onnistu!

Kannattaako karkkilakko? Vältä nämä sudenkuopat ja onnistu!

Miksi karkki- ja herkkulakot eivät useinkaan onnistu? Herkkulakko sokerittoman syyskuun ajan voi kuulostaa varsin loistavalta idealta; ovathan karkit ja muut epäterveelliset herkut suurissa määrin haitallisia, sokeririippuvuutta ja makeanhimoa aiheuttavia sekä ravitsemuksellisesti täysin tyhjiä energianlähteitä ilman höytyjä (lukuun ottamatta hetkellistä nautintoa). Mutta kannattaako herkkulakko oikeasti? Onko herkkulakosta hyötyä? Voiko sen avulla päästä sokerikoukusta irti? Rohkenen sanoa, että… Jatka lukemista