Tag Archives: Video

Käyttökokemuksia Babyzen Yoyo+ matkarattaista – VIDEO

Käyttökokemuksia Babyzen Yoyo+ matkarattaista – VIDEO

Yksi parhaimmista hankinnoista meidän lapselle on ollut Babyzen Yoyo+ -matkarattaat. Ostimme Yoyot toukokuussa 2017, joten käyttökokemusta niistä on kertynyt jo pian vuoden ajalta. Meille ratkaisevin kriteeri oli se, että Yoyot saa ottaa lentokoneeseen mukaan käsimatkatavarana. Toinen samalla ominaisuudella varustettu matkaratasvaihtoehto oli Mountain Buggy Nano, mutta Yoyot vakuuttivat lopulta enemmän. Nyt kerron teille rehellisen mielipiteeni Yoyojen plussista ja miinuksista, sekä sen, päätyisimmekö näihin rattaisiin edelleen.

Viime kesänä kuvasin videon kokemuksistamme käytettyämme Babyzen Yoyo+ -matkarattaita päivittäin noin kuukauden ajan. Mutta koska aika on rientänyt ja Yoyot on ollut meillä jo pian vuoden, laitan videon lisäksi tähän tämän hetkisiä ajatuksia Yoyoista.


Videota kuvatessa tilanne oli siis tämä:

Yoyot olivat olleet käytössä päivittäin 1,5 kuukautta ja kyytiläinen 10 kk ikäinen vauva. Lentoja takana kaksi.

Nyt 9 kuukautta myöhemmin tilanne tämä:

Yoyot olleet käytössä pian 11 kk (tuosta ajasta aktiivisessa käytössä 2/3) ja kyytiläinen nyt 20 kk ikäinen taapero. Lentoja takana lähes 10.

Edelleen olen samaa mieltä kaikesta, mitä tuossa viime kesän videossa Yoyoista sanoin eikä suurempia yllätyksiä ole vuoden aikana ilmaantunut. Tässä vielä päivitettynä tämän hetkiset ajatukset plussista ja miinuksista:

PLUSSAT:

+ Todella aktiivisesta käytöstä huolimatta pysyneet moitteettomassa kunnossa.

+ Mustat kankaat eivät ole haalistuneet, vaikka ovat olleet auringossa PALJON.

+ Kankaat ovat pehmeät eivätkä uutena haisseet kemikaaleille tms.

+ Kankaat ovat kestäneet hyvin konepesua (ollaan pesty 3 kertaa).

+ “Kaatumisvaara” ei tunnu enää merkittävältä (ehkä otteeni ovat nyt rauhallisemmat…)

+ Saa oikeistikin ottaa käsimatkatavarana koneeseen (mikään lentoyhtiö ei ole käskenyt laittaa ruumaan).

+ Miltei 2-vuotias taapero mahtuu sekä pituuden että painon puolesta hyvin.

+ Pyörät todella hyvät; rullaavat epätasaisella tiellä ja jopa lumessa, jos on aurattu.

+ Hyvä työntää myös pidemmän ihmisen.

+ Täysin vaivatonta työntää ja ohjata yhdellä kädellä.

+ Todella kevyet, mutta eivät heppoisen oloiset.

+ Tavarakoriin mahtuu yllättävän paljon.

+ Ovat kasattaessa niin pienet, että eivät vie tilaa esim. auton takakontista juuri yhtään.

+ Ulkonäkö miellyttää edelleen ja ovat käytöstä huolimatta freshin näköiset.

MIINUKSET:

– Rungon putket hankaloittavat tavaroiden laittamista tavarakoriin.

– Renkaat oltava suorassa suljettaessa/avattaessa, muuten homma ei onnistu (ks. videolta tästä enemmän).

– Pitkäjalkaiset potkivat työnnettäessä helposti runkoa/jarrua, joten parempi työntää sivusta.

– Jarru vain yhdessä renkaassa eli eivät ole täysin liikkumattomat lukittuna.

Nämä kokemukset ovat siis Yoyo+ -mallista, joka tuli markkinoille vuonna 2016. Sitä aiempi Yoyo-malli on joiltain ominaisuuksiltaan erilainen (siitä meillä ei ole kokemusta).

Uudistukset, jotka Yoyo+ -malliin tulivat:

  • lapsen painoraja 18kg + tavarakori 5 kg (aiemmin lapsi 15 kg)
  • tavarakori 60 % suurempi
  • kantohihna pehmustettu
  • isompi “jalkalauta”
  • vauvakoppa 3 cm pidempi
  • kuomu hieman suurempi
  • tasku kuomun takana
  • parempi sadesuoja
  • uusia värivaihtoehtoja kankaissa
  • lisävarusteena kaukaloadapterit

kokemuksiababyzenyoyo+matkarattaista

Mitä lisävarusteita hankittiin?

Yoyo+ saa muitakin lisävarusteita kuin kaukaloadapterit. Me hankittiin mukiteline, josta mielipiteen kerron videolla. Aurinkovarjo hankittiin toiselta merkiltä (Emma), joka sopi Yoyoihin hyvin, mutta se on ollut meillä varsin tarpeeton (jopa etelässä).

Sadesuojana ollaan käytetty Vinter & Bloom -sadesuojaa, joka alunperin hankittiin Bugaboon Cameleoneihin. Niissä se toimii todella hyvin. Yoyoissa se ei sen sijaan pysy kovin hyvin paikoillaan, mutta on siitä huolimatta ajanut asiansa, sillä montaa kertaa sille ei Yoyojen kanssa ole ollut meillä tarvetta.

Ehdoton lisävaruste on ollut Bubagoon organizer (sekin hankittu Cameihin), joka sopii Yoyon työntöaisaan moitteettomasti ja tuo lisäsäilytystilaa. Lisävarusteet, joiden hankkimista aluksi pohdin, olivat turvakaari ja jalkatuki. Nopeasti tulin kuitenkin tulokseen, ettei tarvita turvakaarta mihinkään, ja että jalkatuki olisi kätevä vain, jos nukutettaisiin lasta rattaissa, mutta sitä ei koskaan tehdä.

yoyopluskokemuksia

Kaiken kaikkiaan Babyzen Yoyo+ -matkarattaat ovat olleet meille aivan loistovalinta sekä lentokoneeseen, että sen ulkopuolelle. Mielestäni myös ehdottomasti hintansa väärti etenkin, jos käyttöä tulee runsaasti, kuten meillä.

♥ Leeni

Seuraa minua myös: Instagramissa, Facebookissa ja Bloglovinissa

Haluaako teidän perhe välttää turhan sokerin? Lataa ILMAINEN opas tästä

Toimiva, tehokas ja lempeä unikoulu – Näin onnistuimme! (VIDEO)

Toimiva, tehokas ja lempeä unikoulu – Näin onnistuimme! (VIDEO)

Miten saada lapsi nukahtamaan itsenäisesti? Mikä olisi paras tapa lopettaa yösyötöt? Pitäisikö meidän aloittaa unikoulu? Mikä menetelmä olisi paras? Onkohan unikoulusta lapselle haittaa? Entä jos lapsi ei millään rauhoitu? Kuinka pysyn itse rauhallisena? Noita kysymyksiä minä ja mieheni pohdimme moneen otteeseen, ja tuskin olemme ainoita vanhempia, joita unikoulun aloittaminen askarrutti tai askarruttaa. Onko aikuiselta itsekästä… Jatka lukemista

Vatsalihasten erkauma – oma kokemukseni VIDEOLLA

Vatsalihasten erkauma – oma kokemukseni VIDEOLLA

Kuinka vatsalihasten erkauman voi testata? Entä kuinka erkauman voi hoitaa kuntoon? Tässä postauksessa kerron oman kokemukseni vatsalihasten erkaumasta synnytyksen jälkeen. Aikaisemmin kerroinkin jo, että varasin erkauma-asioissa ajan Miia Vauhkoselle, joka auttaa naisia palautumaan raskaudesta ja synnytyksestä. Samaisessa postauksessa on kattavasti infoa erkauman oireista, toteamisesta ja hoidosta, joten kannattaa ehdottomasti käydä lukaisemassa se. Nyt vuorostaan kerron,… Jatka lukemista